Skippaa
Henri: Lisää lihasmassaa ja vähemmän rasvamassaa 🔥

Henri: Lisää lihasmassaa ja vähemmän rasvamassaa 🔥

Henri aloitti valmennuksen 07.10.2020

Henri tuli valmennukseen hakemaan kehonkoostumukseen muutosta. Kokemusta oli kertynyt Crossfitistä ja kuntosalitreenistä, mutta viimeaikaiset treenit olivat olleet hieman epäsäännöllisiä. Nyt kaivattiin systemaattista tekemistä treenien osalta ja tavoitteeksi asetettiin rasvanpoltto.

Treenien ohjelmoinnissa otettiin huomioon aiempi Crossfit-tausta, lähtökunto, käytettävyys ja omat mieltymykset. Yksittäinen treeni tuli sisältämään kolmea erilaista osuutta - hypertrofis-hermostollista voimaharjoittelua, toiminnallista harjoittelua ja kestovoimaa kehittävää harjoittelua. Näihin kaikkiin kolmeen osuuteen asetettiin omat yksittäiset progressiosuunnitelmat treenin sisälle, yhdessä mesosyklitasoisen progressiosuunnitelman kanssa. Toisin sanoen vastusta lisättiin eri tavalla jokaisessa osuudessa, jonka lisäksi harjoittelun kokonaisteho nousi viikkotasolla, johtaen lopulta kevennysviikon pitämiseen.

Suurelle osalle nämä hienot sanat eivät sano paljoakaan, eikä se haittaa ollenkaan. Eli toisin sanoen Henri treenaa kolmella erilaisella tyylillä, jotta rasvanpoltto olisi mahdollisimman tehokasta. Lisäksi aina ei treenata täysiä, vaan joskus myös kevyemmin. 😁

Lisäksi puhuttiin arkiaktiivisuuden ja hyötyliikunnan tärkeästä roolista painonpudotuksessa.

Ruokavalio viilattiin sillä ajatuksella, että saadaan rasva palamaan maltillisesti - aineenvaihdunta hyrräämään mahdollisimman korkeilla lukemilla, energiatasot ylhäällä ja palautuminen mahdollisimman tehokkaana. Näin homma pysyy mielekkäänä, lihasmassaa säästyy ja kroppa voi kaikin puolin paremmin. Tulokset ovat myös suuremmalla todennäköisyydellä pysyviä, eikä painonpudotusprojektin jälkeen tarvitse palautua erikseen liian rankasta dieetistä. ✌️

Henrin kanssa tapaamiset ovat olleet alusta asti todella mukavia. Aiempi liikuntatausta sekä kokemus valmennuksista ja ruokavalioista antavat sellaisen lähtökohdan valmennukselle, että pääfocus voidaan pitää treenien- ja ruokavalion yksilöllisten vasteiden seurannassa. Läppä on myös lentänyt useasti tapaamisella ja ollaan päästy nauramaan monet naurut.😄

Kiitos Henri luottamuksesta ja jatketaan hommia! 😎👋💯

Avainsanat: Personal trainer Turku kokemuksia Personal trainer Jani Rantala PT turku painonpudotus turku henkilökohtainen valmennus turku
Edellinen artikkeli Ville: -6kg rasvaa lihasmassa säilyttäen 👉
Seuraava artikkeli Valeria: kyykkytekniikka kuntoon ja voimaa lisää 💪

Jätä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

* Vaaditut kentät